Poronhoidon reunaehdot muuttuvat

Poro ja ihminen - poronhoito on tärkeä alkutuotannon muoto Pohjois-Suomessa

Poro (Rangifer tarandus tarandus) on Euraasian arktisella tundralla, subarktisella tunturikoivuvyöhykkeellä ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä elävän villipeuran puolikesy alalaji. Poronhoito, Fennoskandiassa alkujaan saamelainen elinkeino, on Suomessa levinnyt jo varhain myös muiden Pohjois-Suomen asukkaiden keskuuteen [1]. Poronhoito onkin nykyään tärkeä elinkeino tai sivuelinkeino, asutuksen ja kulttuurin ylläpitäjä sekä matkailuvaltti Pohjois-Suomessa.

Suomen poronhoitoalue käsittää lähes koko Lapin läänin ja osan Oulun läänistä ja sen maapinta-ala on noin 36 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta [1][1]. Elinympäristöt vaihtelevat poronhoitoalueen sisällä suuresti, metsäisistä elinympäristöistä puuttomalle paljakalle. Suurin osa Suomen poroista elää metsäalueella ympäri vuoden. Poronhoito ja laidunnus vaikuttavat ympäristöön. Suuret poromäärät aiheuttavat talvilaidunten kulumista ja porot kilpailevat tilasta muun muassa metsänhoidon, rakentamisen, matkailun ja kaivostoiminnan kanssa [2]. Suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen vuoksi suurpetojen levinneisyyttä rajoitetaan poronhoitoalueella voimakkaasti.

Porotalouden rakenne on viime vuosikymmeninä muuttunut siten, että poronomistajien määrä on vähentynyt mutta omistajakohtainen karjan koko on kasvanut. Kaudella 2006-2007 poronomistajia oli noin 4900 [3]. Saamelaisille poronhoito on olennainen osa toimeentuloa, kulttuuria ja etnistä identiteettiä [4]. Tällä hetkellä saamelaiset omistavat Suomen poroista lähes kolmanneksen [5].

Maa- ja metsätalousministeriön toimesta määritellään suurimmat sallitut poroluvut paliskunnittain ja poronomistajittain kerran kymmenessä vuodessa toteutettavilla porolukutarkistuksilla. 2000-luvulla eloporoja eli talven yli elämään jätettäviä yksilöitä on ollut noin 200 000 [4]. Viime vuosina poronlihaa on tuotettu 2,3 -2,8 miljoonaa kiloa [3] ja lihan kokonaisarvo on jalostettuna noin 37 miljoonaa euroa vuodessa. Kun myös poromatkailu ja muut porosta saatavat tuotteet kuten käsityöt ja käyttöesineet huomioidaan, porotalouden arvioitu liikevaihto on 50-60 miljoonaa euroa vuodessa [4].

Epävakaat sääolot ja hupenevat talvilaitumet tulevaisuuden suurin ongelma poroille

Poro on sopeutunut hyvin Pohjolan olosuhteisiin. Sen turkki on hyvä lämmöneristäjä eivätkä kovatkaan pakkaset tuota sille ongelmia. Poron koparat eli sorkat taas auttavat sitä liikkumaan lumessa. Kuitenkin syvässä lumessa talviravinnon, eli pääasiassa jäkälien, heinien ja varpujen, kaivaminen käy sille työlääksi.

Tulevaisuudessa poronhoitoalueen talvet muuttuvat leudommiksi, sadanta lisääntyy ja kasvukausi pitenee. Tällä tulee olemaan monenlaisia vaikutuksia porotalouteen. Mikäli lumipeite paksunee ja hanget kovettuvat suojakelien ja pakkasten vaihdellessa, talviravinnon saanti lumen alta vaikeutuu ja porot joutuvat käyttämään enemmän energiaa ravinnon kaivamiseen [4]. Toisaalta hangen kovettuessa porot pääsevät helpommin liikkumaan hangen päällä ja voivat hyödyntää puissa roikkuvia luppojäkäliä, mikäli niitä on saatavilla.

Sääolojen muutos epävakaammiksi erityisesti alkutalvesta ennen pysyvän lumikerroksen muodostumista vaikuttaa kaivettavan ravinnon saatavuuteen ja laatuun. Jos maa ei jäädy kunnolla ja lumipeite sulaa välillä, jäätyneiden lumikerrosten ja homeen synnyn todennäköisyys laitumille kasvaa. Talviset vesisateet, joiden seurauksena vesi pääsee valumaan lumikerroksen läpi maanpintaan saakka, voivat aiheuttaa kovan jää- ja lumikerroksen muodostumisen kasvillisuuden päälle [4]. Esimerkiksi heikon routaantumisen seurauksena lumipeitteen alla vallitsevat lämpimät ja kosteat olosuhteet voivat lisätä kasvien sienitautien määrää. Jotkin näistä mikrosienistä tuottavat poroille myrkyllisiä aineita. [5] [2]

Haitalliset muutokset talvilaitumien laadussa ja ravinnon saatavuudessa heikentävät oleellisesti poron selviytymistä yli talven. Soveliaiden laidunalueiden vähentyessä ja yksilöiden välisen kilpailun kiihtyessä laitumet kuluvat ja porojen on etsittävä parempia laidunalueita tai siirryttävä syömään esimerkiksi luppoja jos niitä on saatavilla. Toisaalta maankäytön yhä tehostuessa pohjoisilla alueilla ja edullisten laidunalueiden vähentyessä ja pirstoutuessa joudutaan poronhoidossa yhä useammin turvautumaan lisäruokintaan. Talven ravintotilanne on kriittinen erityisesti kantaville vaatimille, joiden kunto vaikuttaa vasatuottoon sekä vasojen syyspainoihin. Talvien leudontumisella voi olla monia negatiivisia vaikutuksia vasomisen onnistumiseen ja poronhoidon tuottavuuteen [4].

Pidentyvästä kasvukaudesta hyötyä, kuivuudesta, kuumuudesta ja loisista haittaa

Jos kevät aikaistuu ja kasvukausi pidentyy, poroille on tarjolla enemmän kesäajan ravintoa, kuten ruohokasveja, saroja, varpuja ja puiden lehtiä. Kasvibiomassan määrän lisääntymisellä olisi myönteinen vaikutus porojen kuntoon ja vasojen kasvuun. Poron vasaprosentin ja aikaisen lumensulamisajankohdan välillä on jo havaittu olevan positiivinen yhteys [2] [6]. Kasvien ravintosisältö, esimerkiksi niiden proteiini- tai fenolipitoisuus, saattaa myös muuttua joko negatiivisesti tai positiivisesti [2]. On kuitenkin mahdollista, että poro voi tasapainottaa kesäistä ruokavaliotaan käyttämällä ravinnokseen lukuisia, jopa 200-300 ravintokasvia [7].

Myös sateiden määrä vaikuttaa ravinnon laatuun. Kuivina kesinä kasvukauden pitenemisellä ei ole yhtä suurta vaikutusta poron ravintotilanteeseen, koska kasvit kuihtuvat nopeammin ja syysravinnon kannalta tärkeät sienet puuttuvat. [4]

Lämpimät kesät aiheuttavat poroille lämpöstressiä. Se pakottaa porot siirtymään avoimelle ja tuuliselle paljakalle vilvoittelemaan, mikä lisää energiankulutusta ja vähentää laiduntamiseen käytettyä aikaa. Tämä vaikuttaa negatiivisesti porojen painoihin ja voi lisätä kuolleisuutta. [4] Kesälämpötilojen nousu ja runsastuvat sateet lisäävät myös räkän eli verta imevien hyönteisten aiheuttamaa haittaa [4] ja voivat mahdollistaa uusien loisten kuten hirvikärpäsen leviämisen poronhoitoalueelle.

Talvien leudontuminen puolestaan luo otolliset olosuhteet tunturikoivun tuholaisten kuten hallamittarin leviämiselle, mikä voi rajoittaa poron ravinnonsaantia. Kesälämpötilojen nousulla on myös yhteys hyttysten levittämän, hirvieläimissä loisivan sukkulamadon (Setaria tundra) aiheuttamien tautiepidemioiden yleistymiseen. Loinen aiheuttaa muun muassa vatsakalvontulehduksen porovasoille, lisää eläinkuolleisuutta ja vähentää lihan arvoa. Se pystyy käyttämään isäntänään myös muita hirvieläimiä. [8] [9] Jos kuivat kesät lisääntyvät, hyönteishaitta saattaa olla aiempaa pienempi, mutta samalla kuivuus heikentää porojen ravintotilannetta [4].

Metsänraja siirtyy ja jäkäliköt hupenevat

Ilmaston lämmetessä kasvillisuusvyöhykkeet ja metsänraja siirtyvät pohjoista kohti ja ylemmäs tunturissa. Tämä kaventaa poroille talvisin ja kesäisin tärkeää paljakka-aluetta ja voi lisätä poro- ja metsätalouden välistä kilpailua maa-alueiden käytöstä. Puuston lisääntyessä sekä metsien tihentyessä ja rehevöityessä jäkälien kasvuolosuhteet muuttuvat ja nopeammin kasvavat tai paremmin varjossa viihtyvät kasvilajiryhmät kuten sammaleet, heinät ja varvut voivat syrjäyttää jäkälät [4]. Jo nyt koko arktisella vyöhykkeellä on saatu viitteitä maajäkälien vähenemisestä ja putkilokasvien lisääntymisestä, mikä saattaa liittyä muuttuneisiin ilmasto-olosuhteisiin pohjoisilla alueilla [10].

Myös kuivuuden ja tuulisuuden myötä yleistyvät maastopalot ja suppeammille alueille pakkautuvien tiheiden porotokkien kilpailu ravinnosta ja ylilaidunnus heikentävät jäkälien kasvua ja uudistumista [4]. Eri tekijöiden haitalliset vaikutukset vähentävät poronhoidolle edullisen ja hyvälaatuisen laidunmaan määrää. Vaikka porojen ravinnon saatavuus keväällä, kesällä ja syksyllä paranisikin, luonnonlaitumilla porot ovat silti talven ajan pitkälti riippuvaisia maa- ja luppojäkälien saatavuudesta. Talviravinnon vaihtuminen jäkälistä ruohovartisiin kasveihin heikentää yleensä porojen energian saantia ja kuntoa talviaikana [11].

Muuttuvat käytännöt, matkailu ja pedot vaikuttavat poroelinkeinoon ja sen kannattavuuteen

Laidunalueiden hupeneminen ja muutokset porojen ravintotilanteessa vaikuttavat porokarjojen tuottavuuteen, erityisesti teurastettavien porojen määrään ja kuntoon. Toisaalta vähenevien talvilaidunresurssien korvaaminen ruokintaa tehostamalla lisää poronhoidon kustannuksia ja muuttaa entistä selvemmin poroa ja poronhoitoa. Kaikki tämä vaikuttaa poronhoidon kannattavuuteen ja ominaispiirteisiin. Pysyvät sääolosuhteiden muutokset, muun muassa leudommat talvet ja kesäkauden pidentyminen voivat vähitellen vaikuttaa myös poronhoitokäytäntöihin. Esimerkiksi jäisen ajan lyhentyessä porojen kuljetus vesistöjen yli vaikeutuu, mikä voi vaikeuttaa poroerotuksia [4]. Poronhoitokäytäntöjen täytyy sopeutua muutoksiin ja esimerkiksi poromäärien rajoittamisen ja laidunkiertojärjestelmän avulla jäljellä olevien jäkälälaidunten laatua voitaisiin parantaa [12].

Poromatkailusta saatavat tulotkin saattavat muuttua tulevaisuudessa. Jos talvi lyhenee, samalla lyhenee myös talven turistikausi. Toisaalta Lapin houkuttelevuus talvimatkailukohteena voi lisääntyä, mikä saattaa lisätä muun muassa porotuotteiden ja poro-ohjelmapalveluiden, kuten rekiretkien, kysyntää ja tätä kautta sesonkiaikaista tuottoa.

Petojen aiheuttamat porovahingot, kuolleiden eläinten etsiminen ja niiden korvaaminen vaikuttavat poronhoidon kannattavuuteen. Nykyään valtio maksaa korvauksia löydettyjen ja pedon tappamiksi todettujen pororaatojen perusteella, eikä alueella elävien maasuurpetojen lukumäärien mukaan, kuten tapahtuu esimerkiksi maakotkan kohdalla ja muissa Pohjoismaissa. Läheskään kaikkia poronraatoja ei kuitenkaan koskaan pystytä löytämään. Kun luminen aika lyhenee, petojen tappamien porojen löytymisen todennäköisyys pienenee entisestään, mistä on korvausmielessä haittaa poronomistajille. Paliskunnille maksetaan nykyään kesäaikana löytymättömistä vasoista laskennallista vasahävikkikorvausta, mutta se ei koske täysikasvuisia poroja. [4] [13]